Julkaistu alun perin Elonkehässä 2/2018

Teksti ja kuva: Kaisa Kortekallio

Kuten jokainen puutarhaviljelijä tietää, maa on elävää: jokaisessa grammassa multaa elelee miljoonittain pieneliöitä. Mikrobit hajottavat ja tuottavat ravintoaineita, möyhentävät maata ja toimivat välittäjinä kasvien ja sienten juuristojen välillä. Puutarhaviljelijä ei koskaan muokkaa maata yksin, vaan tämän laajan joukon kanssa. Joukkoja voi myös suostutella mukaan yhteistyöhön – kuten Ulla Lehtonen viljelyoppaassaan toteaa, “komposti on omituinen eläintarha”.

Viime vuonna akateemisissa yhteyksissä puhjettiin puhumaan myös ihmiskehon mikrobistosta. Tari Haahtelan, Ilkka Hanskin ja Leena von Hertzenin johtamaa tutkimushanketta esiteltiin niin Duodecimissä (1/17), Elonkehässä (1/17) kuin Yliopisto-lehdessäkin (6/17). Ekologiaa ja allergiatutkimusta yhdistävä hanke osoitti, kuinka elinympäristön moninaisuus ja henkilökohtaisen mikrobiston moninaisuus ovat kytköksissä toisiinsa, ja kuinka mikrobiston moninaisuus puolestaan liittyy kehon immuunipuolustukseen. Perinteinen maatilaympäristö, ja erityisesti ihokontakti multaan, suojaa kasvavia lapsia astmalta, allergialta, ja muilta tulehdusperäisiltä kroonistuvilta sairauksilta.

Tutkimuksen pohjalta on syntynyt myös Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry:n ja WWF:n yhteinen Terve askel luontoon -hanke, jossa hoidetaan talkoilla uhanalaisia luonnonympäristöjä, torjutaan haitallisia vieraslajeja ja kehitetään samalla osallistujien mikrobikannan terveyttä. Hankkeen toiminta on melkein liian kätevää ollakseen totta: samoilla talkoilla hoidetaan niin elinympäristöjä kuin ihmisiäkin. Monilajisia elinympäristöjä rummutetaan myös puutarhalehdissä, joissa vuoden trendiksi on nostettu ”hallittu hoitamattomuus” – siis pihapiirien lajiston monipuolistaminen ja vähintään jonkin nurkan jättäminen luonnontilaiseksi. Hoitamattomuudesta hyötyvät ekosysteemin eri tasot pieneliöistä hyönteisiin, kasvillisuuteen, lintuihin ja nisäkkäisiinkin asti.

Pieneliöiden kanssa eläminen on sekä käytännöllinen että filosofinen kysymys. Käytännöt ja filosofiat ovat maailmassa läsnä yhteenkietoutuneina, puolitietoisessa päätöksenteossa: Onko pihani siisti? Missä kävelen paljain jaloin, missä kengillä? Mihin laitan nämä kuraiset saappaat? Mihin jätteeni menevät (haluanko tietää)? Milloin pesen käteni? Näitä kysymyksiä ei esitetä ääneen, eikä välttämättä mielessäkään – vastaukset löytyvät tottumuksesta ja tapakulttuurista.

Maata ja multaa on totuttu pitämään likaisina. Etenkin viljelymaa on lähtemättömästi kytköksissä useamman lajin ulosteisiin, ja niistähän useimmat haluaisivat pysytellä mahdollisimman kaukana. Filosofi Timothy Morton on esittänyt, että länsimaisen kulttuurin filosofisesti sattuvimpia elementtejä on vesivessan poistoputken mutka. Se vie jätteen Pois, toiseen ulottuvuuteen joka ei ole tekemisissä elinpiirin kanssa – paikkaan, jonka voi unohtaa. Sama logiikka pätee niin henkilökohtaisessa hygieniassa kuin teollisessa tuotannossakin – jätettä ei oteta huomioon osana systeemiä, se vedetään alas pöntöstä ja unohdetaan. Mortonin ajatusmallissa yksi modernin kulttuurin suurimmista ongelmista on kollektiivinen kyvyttömyys käsitellä omaa paskaa.

Perusajatus on Mortonia vanhempi: antropologi Mary Douglasin klassikkoteos Puhtaus ja vaara käsittelee niitä monia tapoja, joilla ihmiskulttuurit ovat pyrkineet rajaamaan lian elinpiirinsä ulkopuolelle. Douglas määrittelee likaisuuden poikkeamaksi normaalitilasta, jolloin likaista on kaikki mikä on ”väärässä paikassa” – kengät pöydällä, ruoka vaatteissa, multa sisätiloissa. Lika on virhe, joka on korjattava.

Filosofi Olli Lagerspetz moittii Douglasin teosta liiasta abstraktiosta. Douglasin lavean kategorisessa määritelmässä lika voi merkitä mitä tahansa ulosteista maahanmuuttajiin, puhtaus mitä tahansa desinfiointiaineista fasismiin. Vaikka näissä herkullisissa metonymioissa onkin todelta kalskahtavat puolensa, liiallinen yleistäminen johtaa harhaan. Lagerspetz korostaa lian ja vaaran konkreettisuutta ja tilannekohtaisuutta. Todellisissa tilanteissa – puutarhassa, kylpyhuoneessa, valtion rajalla – on aina lukemattomia muuttujia, joiden luomaa kompleksisuutta on syytä tarkastella niin huolella kuin mahdollista. Jos haluamme pitää yllä monimuotoisia elinympäristöjä, joudumme joskus raivaamaan turhan raivokkaasti leviäviä lajeja, mutta tästä ei voi päätellä, että kaikki vieraat lajit olisivat vaarallisia. Toinen esimerkki: Ihmisyhteisöt ovat yrityksen ja erehdyksen kautta todenneet, että veriset tai ulosteen tahrimat vaatteet ovat paitsi aisteille vastenmielisiä, myös sairauksille altistavia. Tällaista likaa vältellään kaikissa kulttuureissa eikä sitä voida palauttaa kulttuuriseksi konstruktioksi. Vaikka kuinka uudelleenkontekstualisoisi, E. coli ei ole ystävä.

Maan likaisuus on monimutkaisempi asia. Maata on monenlaista – navetanpohjaa, turvesuota, kaupan kukkamultaa, rantahiekkaa. Puhtauden ja steriiliyden samastaminen (hygieniakampanjoissa ja pesuainemainoksissa pitkän 1900-luvun aikana) on kuitenkin johtanut tilanteeseen, jossa kaikenlainen maa-aines on nähty likaisena ja kaikki bakteerit kategorisesti vaarallisina. Maaperäbakteerien terveysvaikutuksia korostavat kampanjat pyrkivät muuttamaan tätä vallitsevaa kulttuurista likakäsitystä ja muistuttamaan, että useimmat mikrobit ovat harmittomia ja jotkut jopa hyödyllisiä.

Miten sitten voitaisiin edistää tervettä elämää pieneliöiden kanssa, käytännössä ja suhtautumisen tasolla? Tapoja on varmasti monia. Jo mainittujen puutarhaviljelyn ja pihatalkoiden lisäksi voi tutkiskella syötäviä bakteereja vaikkapa hapankaalin, hapanleivän, hapanmaitotuotteiden, kefiirin ja kombuchan parissa. Jokainen hapate on elävä yhdyskunta. Probioottisten ruoka-aineiden rinnalla on viime aikoina alettu markkinoida myös probioottisia pesuaineita.

Mikrobiotan käsitteeseen tutustuminen on myös varsin palkitsevaa. Alkuun pääsee vaikkapa Haahtelan, Hanskin ja von Hertzenin tutkimuksista. Mikrobiotaa on kuvailtu ”toiseksi ihoksi” ja ”henkilökohtaiseksi ekosysteemiksi”. Se on jokaisella erilainen, ja jokainen kohtaaminen toisten ihmisten, eläinten ja paikkojen kanssa muokkaa sen koostumusta. Matkoilla käytyäni olen erilainen ekosysteemi, ainakin hetken, kunnes kotiympäristö tasoittaa tilanteen. Mikrobiotan käsite ohjaa käsittämään oman kehon toisten lajien kasvualustana ja elinympäristönä.

Käsitteellisessä leikissä voi halutessaan mennä askeleen pitemmälle, ja ryhtyä pohtimaan itseään kompostina. Donna Haraway on teoksessaan Staying With the Trouble käyttänyt komposti-metaforaa kuvaamaan paitsi yksittäisten ihmiskehojen monilajisuutta myös kaikenlaisten kehojen ekologisia vuorovaikutuksia. Harawayn visiossa olemme kaikki yhdessä kuhisevassa läjässä, syömme ja ravitsemme toisiamme, ja koko läjän hyvinvointi riippuu ainesten laadusta, jäsenten moninaisuudesta ja lukemattomista pienistä teoista. Metafora ulottuu myös ajatteluun: saamme toisiltamme ajatuksia, sulatamme ja hajotamme niitä, omaksumme osittain. Tässä myllerryksessä Homo vaihtuu humukseen – monilajiseen eläväiseen, josta uutta elämää nousee.

Kirjallisuutta

Douglas, Mary: Puhtaus ja vaara. Ritualistisen rajanvedon analyysi. Vastapaino, 2000.

Hanski, Ilkka, von Hertzen, Leena et al.: ”Environmental biodiversity, human microbiota, and allergy are interrelated.” PNAS 109 (21), 2012.

Hanski, Ilkka: Tutkimusmatkoja saarille. Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa. Gaudeamus, 2016.

Haraway, Donna: Staying With the Trouble. Making Kin in the Chthulucene. Duke University Press, 2016.

Lagerspetz, Olli: Lika. Multikustannus, 2008.

Lehtonen, Ulla: Luonnonmukaisesti omassa kotipuutarhassa. Luomuviljelyn käsikirja kaikille kotipuutarhureille. WSOY, 2004.

Morton, Timothy: Hyperobjects. Philosophy and Ecology after the End of the World. Minnesota University Press, 2013.